Meidän tarina

Pitkänlinjan yrittäjä ja musiikkimies Pentti ’Pena’ Ollikainen perusti Penan karaoke-ohjelmatoimiston 2012 ja alkoi välittämään ensin pääosin karaokea mutta myös bändejä eri tilaisuuksiin Oulun seudulla.

Vuosi 2018 oli merkittävä, jolloin Pena keksi omasta ideasta alkaa järjestää karaokeharrastajakilpailua Oulun seudulla ja nimesi sen Rotuaarikaraokeksi finaalipaikan mukaan. Siitä lähtien on finaali käyty joka elokuu Oulun keskustassa Rotuaariaukion suurella esiintymislavalla ja 2024 on alkamassa jo tämän suositun karaoketapahtuman 7. kausi. Ja parin viimeisen vuoden aikana on kisa laajentunut valtakunnalliseksi, kun osallistujia on saatu ympäri Suomea. Karaokelaulu onkin tunnetusti erittäin suosittua Suomessa – ei yksin Oulussa.

Keväällä 2023 oli merkittävää uuden ohjelmapalveluyrityksen, Musavire Oy:n perustaminen ja toiminnan laajennuttua tuli syksyllä myös tarve yrityksen omistajapohjan laajentamiselle. Uudeksi yhtiökumppaniksi Penalle tuli yrittäjä ja myös itsekin musiikki- ja karaokemies Pekka Havantola Vihdistä. Näin Penan karaoke tuli tiensä päähän 2023. Monipuolista ja ammattitaitoista musiikkiviihdepalvelua ryhtyi jatkamaan Musavire-ohjelmapalvelu.

Syksyllä 2023 Musavire osti DT-Eventsiltä suositun Karaoke Amateur Champion (KAC) –kilpailun. Kuten Rotuaarikaraokessa, myös tässä valtakunnallisessa KAC -kilpailussa järjestetään alkukarsintoja ja semifinaaleja ympäri Suomea. KAC-kilpailu huipentuu suureen finaaliin keväisin Viking Grace -laivalla.

Saammeko tehdä Sinulle ohjelmaa – yhdessä!
Terveisin Pentti, Pekka ja Musavireen tiimi.

Tietoa meistä

Henkilökuntamme

Pentti Ollikainen, yrittäjä, keikkamyynti ja laskutus

”Olen 69-vuotias eläkkeellä oleva yrittäjä. Yrittäminen on aina ollut verissä ja olisikohan perintönä, kun isä oli kuorma-autoilija, ja myös vanhin velimies. Perustin oman yrityksen 1985 ja olen ollut yrittäjä lähes 40 vuotta.

Musiikin harrastuksen olen aloittanut jo 8-vuotiaana ja nuorena lauloin myös Oulun Tiernapojissa useamman vuoden. Samoihin aikoihin aloin harrastamaan rumpujen soittoa ja kun ikää tuli lisää, soitin myös muutamissa tanssiorkestereissa. Rumpujen soittaminen onkin kantanut pitkälle ja siitä on tullut osa elämääni, olen soittanut lähes kolmekymmentä vuotta Oulun NMKY:n Vaskiveikkojen puhallinyhtyeessä ja edelleen minut voi löytää rumpujen takaa sekä Vaskiveikoista ja lisäksi puhallinyhtye Tervakaupungin puhaltajien riveistä noin pari vuotta.

Karaokeyritykseni Penan karaoke perustin vuonna 2012. Kun Rotuaarin yrittäjät kaipasivat toimintaa Rotuaarille, sain idean perustaa Rotuaari karaoken 2018, jossa viime kesänä laulettiin karaokea jo kuudetta kertaa. Musavire Oy:n  perustin 2023, jossa uutena yhtiökumppanina on mukana Pekka Havantola.

Olemme hankkineet Rotuaarin karaoken lisäksi, myös Suomen suurimman harrastekaraokekilpailun, Karaoke Amateur Campionin, KAC:n. Pääyritykseni on 2008 perustettu Pena Trading Ky jonka edustuksena minulla on Genano kotimaiset nanoluokan ilmanpuhdistimet sekä Tersano SAO kemikaalittomaan siivoukseen tarkoitettu tuote.

Perheeseen kuuluu neljä lasta ja kuusi lastenlasta sekä avopuoliso Ella.”

Pekka Havantola, yrittäjä, keikkamyynti, juonto ja some-mainonta

”Olen Pekka Havantola, vihtiläinen LVI-alan yrittäjä/toimitusjohtaja, työnantaja ja ”vettä on jo toisessa polvessa”..

Sivutoimena teen oman orkesterini Pekka Hoo & Moilaset kanssa esiintymisiä erilaisissa tilaisuuksissa sekä harrastan ja levytän lauluja aina vapaa-ajalla. Lauluharrastukseni sai kipinän kun täytin vuonna 2016 pyöreät 40 v. ja vaimoni hankki 6:n käyntikerran lahjakortin laulupedagogille, sillä tiellä olen edelleen..

Olen innokas laulukilpailuissa kävijä sekä muutenkin kilpailemaan on laji mikä hyvänsä. Laulamisen ohella muita rakkaita lajeja on harrasteautojen laitto ja niillä kilpaileminen mm. kiihdytysajoissa.

Perheeseeni kuuluu rakas vaimo, joka on myös yrityksemme paras työntekijä sekä neljä lasta, joista kaksi asuu vielä kotona. Yhdellä lapsistani on kaksi omaa lasta joten nykyisin nautin myös ”papan” tittelistä. Kaksi karvaistakin kaveria löytyy, kissa ”Kepa” ja koira ”Nelli”.

Lauluharrastus on saanut uudet mittasuhteet ja nykyisin olen myös Musavire Oy:n toinen omistaja.”

Tanja Moilanen, ohjelmakoordinaattori

Olen Tanja Moilanen, pitkänlinjan karaokejuontaja. Olen tehnyt juontoja myös ilman karaokevermeitä niin isoissa kuin pienemmissäkin pirskeissä.

Perheeseeni kuuluvat aviomieheni Petri sekä karkeakarvainen mäyräkoira narttu Jemma. Lapsemme ovat lentäneet pesästä omilleen ajat sitten.

Juontajamme

Jari Tiirola
’Moi kaikki karaoken ystävät! Olen Jari ”Jartsa” Tiirola. Juonnan karaokea, koska mä haluan ja tykkään siitä.

Jussa Vähäjylkkä
Olen Jussa 24v Siikajoen alueelta Ruukista. Teen töitä vähän siellä sun täällä ja suurimman osan ajastani vietän musiikkia kuunnellen ja laulaen. Kuljen reissutöissä Sotkamossa kaivoksella. Kun olen vapaalla, teen töitä kylä- baarissa joko tiskin takana tai juontamassa karaokea.

Sari Raatesalmi

’Olen Sari ”Raatsu” Raatesalmi, eräänlainen viihteen moniottelija. Vuosikymmenien kokemusta löytyy niin musisoinnin, teatterin kuin juontotöidenkin parista. Oletpa saattanut nähdä minut myös Levyraadin panelistina. 😉 Syntyjäni olen kajaanilainen, mutta nykyään tukikohtani löytyy Oulujokilaaksosta. Viihteen tekemistä kuvailisin ilmauksella ”kyllä tässä saa monena olla, mutta mikäpä sen mukavampaa!” :)’

Katja Timonen

’Olen 45-vuotias pitkän linjan karaokejuontaja. Ensimmäisen keikan heitin jo 90-luvun puolivälissä. Teen keikkaa satunnaisesti oman työni ohella. Nautin musiikista ja laulan itsekin karaokea paljon.’

Sami Lumikanta

’Olen Sami Lumikanta, 45v, tehnyt karaoke, DJ, ääni- ja valoteknikon hommia yli 25v. Teen myös ääni- ja valotekniikan asennusta ja huoltoa.’

Evi Salmen

’Kutsun itseäni karaokekarjakoksi, olen tehnyt yli 7000 keikkaa yli 28 vuoden aikana. Karaoke ei ole työtäni vaan intohimoni ja elämäntapani. Usein kysytään onko Evi lyhenne jostain nimestä? Ei ole, mutta sukuni mielestä se on lyhenne kolmesta sanasta: Ei Vaikene Ikinä.’

Motto: ’Ei tartte osata, kunhan uskaltaa ja nuotin vieressä on tilaa.’